Toimarin blogi: Kasvua kaikesta huolimatta

Toimarin blogi: Kasvua kaikesta huolimatta

Arvoisat sigmalaiset, asiakkaat ja yhteistyökumppanit, vuosi 2024 alkaa olla paketissa, ja on aika vetää hetki henkeä, katsoa taaksepäin ja suunnata katse kohti tulevaa.

Jos tämä olisi helppoa, kaikki tekisivät tätä

Kulunut vuosi ei ollut helpoimmasta päästä, mutta silti – huolimatta odottavasta tunnelmasta markkinassa – Sigma Trukit teki historiaa. Ikään kuin 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 30 miljoonan euron rajapyykki liikevaihdon osalta meni ensimmäistä kertaa yrityksemme historiassa rikki. Ja mikä tärkeintä, kasvu tehtiin kovalla työnteolla ja vahvalla asenteella, emmekä totutusti sortuneet tänäkään vuonna hätiköintiin ja pikavoittojen tavoitteluun.

Kannattavuus on nousussa, hitaasti, mutta varmasti, siltä tasolta, jolle koronan myllerrykset meidät hetkeksi sysäsivät. Tämä ei kuitenkaan tullut meille yllätyksenä – meillä on aina menty eteenpäin, vaikeinakin vuosina ja silloin kuin maailma ympärillä on koetellut. Se kertoo paljon tästä porukasta.

Vuodesta jäi erityisesti mieleen kaksi hetkeä, joissa tunnelma oli kohdallaan: kevään Sigma Fest -kiertue, jossa saimme tavata asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kasvokkain ympäri Suomen, sekä Sigma Trukkien 20-vuotisjuhlat syksyllä oman porukan sekä puolisoiden kesken. Oli sellaiset juhlat, että hyvä fiilis kantaa pitkälle ensi vuoteen. Kiitos kaikille, jotka olitte mukana ja jokaiselle, jotka auttoivat järjestelyissä.

Arki tuo haasteita, mutta myös onnistumisia

Teknisen kaupan maailman lainalaisuudet ovat meillä tiedossa. Haasteita tulee aina – toisinaan isompia, toisinaan pienempiä. Mutta miten me niihin suhtaudumme ja kuinka ne taklaamme, se on se, mikä meidät erottaa muista.

Tässä vaiheessa vuotta voin katsoa taaksepäin ja sanoa selkä suorana, että meidän arvosanamme on ”hyvä”. Mutta tiedämme kaikki, ettei ”hyvä” riitä Sigma Trukeille. Meillä tehdään töitä erinomaisuuden eteen, eikä tämä ole vain toimitusjohtajan toive. Se on osa meidän porukan dna:ta, ja siitä olen erityisen ylpeä.

Sama palo tehdä asiat mahdollisimman hyvin vie meitä eteenpäin, mutta muistetaan myös olla toisinaan armollisia itsellemme. Työ on kovaa, ja sen keskellä ihmiselle tekee hyvää hengähtääkin.

Askelmerkit tulevaan

Miltä ensi vuosi sitten näyttää? Täynnä uusia haasteita ja mahdollisuuksia – ja pääosin siinä paremmassa mielessä. Kasvu ei tule itsestään, mutta rohkeita askeleita on jo suunniteltu.

Hamina-Kotka satamaan kuuluvan Mussalon sataman korjaamo aloittaa toimintansa 2.1.2025, mikä on meille konkreettinen ja tärkeä askel satamien kunnossapidossa. Lisäksi alkuvuodesta saamme asiakkaidemme käyttöön Sigmanet 2.0 -järjestelmän, joka on pitkäjänteisen tuotekehitystyön tulos ja tulee helpottamaan asiakkaidemme kalustonhallintaa merkittävästi. Meille nämä ovat isoja harppauksia, joista voimme kaikki olla ylpeitä.

Näiden lisäksi myyntiliiketoimintaamme tulee pieniä muutoksia vuonna 2025. Kerromme tästä teille pian lisää. Muutosten takana on tuttu tavoite: kehittää, kasvaa ja tehdä sitä, minkä me parhaiten osaamme – pitää asiakkaidemme tavaravirta liikkeessä.

Loppusanat

Näin vuoden päätteeksi haluan kiittää teitä kaikkia – asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja ennen kaikkea Sigma Trukkien koko porukkaa. Ilman teitä tämä ei olisi mahdollista.

Tänä vuonna olemme ohjanneet joulumuistamisemme MIELI ry:lle, koska mielenterveyden tukeminen on asia, joka koskettaa meitä kaikkia.

Lämpimät kiitokset kuluneesta vuodesta. Nyt on aika hengähtää, viettää hetki läheisten kanssa ja ladata akut tulevaan.

Rauhallista joulunaikaa ja menestystä vuodelle 2025.

– Jani Murtolehto, toimitusjohtaja