Toimarin blogi: Olemme valmiita ottamaan 20-vuotisjuhlavuoden vastaan
Arvoisat yhteistyökumppanit, on taas aika summata mennyttä ja maalata tulevaa. Vaikka juuremme ovat Oy Sigma Ab:n kautta 1800-luvun puolella, on Sigma Trukit Oy saapumassa eräänlaiselle henkilökohtaiselle rajapyykille. Saavutamme vuonna 2024 20-vuoden iän.
Sigma Trukit täyttää 20 vuotta
Olemme myyneet trukkeja trukkien perään, pidentäneet huolto huollolta koneiden elinkaarta, suunnitelleet tulevaa lukemattomien asiakkuuksien kanssa sekä kasvaneet työntekijöidemme – sigmalaisten – kanssa kiinteäksi osaksi suomalaista logistiikkaa.
Kuluneeseen 19 vuoteen on mahtunut ainoastaan kaksi vuotta, jolloin liikevaihto on supistunut. Loput 17 ovat olleet kasvua, ja niin tulee olemaan vielä käynnissä oleva vuoden 2023 tilikautemmekin. Liiketoimintamme on siis edelleen kasvussa ja myös yhteisömme työhyvinvointi on kyselyiden mukaan kehittynyt haluamaamme suuntaan. Ja koska meille on tärkeää olla rehtejä jokaisessa käänteessä, myönnämme että kehitettävääkin löytyy.
Asiakasrajapinnassa emme ole täysin pystyneet pitämään lupauksiamme tiettyjen tuoteryhmien toimitusaikahaasteiden johdosta, mikä on ollut meille varsinkin henkisesti hyvinkin raskasta. Trukin komponentiksi emme pysty muuttumaan, mutta asiakassuhteen hoito ja yllättävistä muutoksista tiedottaminen ovat omissa käsissämme.
Tässä meillä on edelleen kehittymisen paikka, eikä meillä Sigmalla kukaan kuvittelekaan kaiken olevan valmista, sillä meidän tavoitteemme on kehittyä. Siellä missä asiakas on kokenut turhautumista, haluan henkilökohtaisesti pahoitella asiaa sekä antaa lupauksen, että panostamme näiden asioiden kehittämiseen.
Tulevaisuutta tehdään tänään
Takana ovat koronan ja Ukrainan sodan aiheuttamat markkinoiden täyspysähdykset sekä ylikuumentumiset. Tällä hetkellä markkinoita voisi kuvailla sanalla hiipuvat. Jotenkin tuntuu, että maailmassa vallitsee uusi normaali nimeltä epävarmuus. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu huomenna, mutta silti liiketoiminnan tulee pyöriä.
Näinä aikoina korostuu juuri se miten toimimme ja mitä teemme tänään, koska huomenna asiat voivat mahdollisesti olla jo toisin. Suunnitelmat A, B ja C tulee toki olla olemassa, mutta kannattava liiketoiminta rakentuu pienistä asioista, jotka tehdään oikein päivästä toiseen.
Vuonna 2023 kehityskohteemme ovat olleet nimenomaan päivittäisen työn perusasioissa ja tuotemyynnissä sekä strategisesti tärkeiksi määriteltyjen toimialojen asiakassuhteiden vahvistamisessa. Koko Sigman läpileikkaavana kehitysprojektina työpöydällämme on uusi trukkien etäseurantaan sekä tiedonkeräykseen ja -käsittelyyn keskittyvä asiakasportaali, jonka tulemme julkaisemaan tulevana vuonna.
Jälleen voimme siis todeta, että ensi vuoteen lähdettäessä meillä on edessämme enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia ja tästä me Sigmalla ammennamme voimamme. Siispä kiitän kaikkia yhteistyökumppaneitamme sekä henkilöstöämme kuluneesta vuodesta 2023, ja toivotan onnea sekä menestystä vuoteen 2024 – joulurauhan toivotuksia unohtamatta. Tänäkin vuonna lahjoitamme asiakasjoululahjamme hyväntekeväisyyteen, tämän vuoden kohde on Pelastakaa Lapset ry.
Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2024.
– Jani Murtolehto, toimitusjohtaja