Luottokumppani tukena kaikissa käänteissä
Kuljetusliike Antti Airaksisen ja Sigma Trukkien yhteistyö sai alkunsa pumppukärryn hankinnasta vuonna 1992. Asiakassuhde on kasvanut vuosien varrella noin 20 trukin toimitus- ja huoltokokonaisuudeksi – sekä tiivistynyt luottamukselliseksi kehittämiskumppanuudeksi, jossa molemmat tuntevat läpikotaisin toistensa tarpeet ja tavat.
Kuljetusliike Antti Airaksinen Oy on kuopiolainen elintarvikekuljetuksiin ja varastohotellitoimintaan keskittynyt yritys. Sen toiminta on laajentunut kolmessa vuosikymmenessä yhden auton yrityksestä noin 80 henkilöä työllistäväksi keskisuureksi yhtiöksi, jolla on laaja ja uskollinen asiakaskunta.
Toimitusjohtaja Antti Airaksinen kertoo, että alkuaikoina kuljetusliike keskittyi ulkomaanliikenteeseen asiakkainaan lääketehtaat ja tutkimuslaitokset. 1990-luvun puolivälissä Airaksinen päätti siirtyä elintarvikepuoleen ja ryhtyi hakemaan vihanneksia Espanjasta. Elintarvikekuljetukset osoittautuivat lamasta toipuvassa Suomessa kannattavaksi valinnaksi.
– Meidän yrityksen kasvun käännekohta oli Vip Juicemakerin eli nykyisen Refresco Finland kanssa vuonna 1997 alkanut kuljetuspuolen yhteistyö. Vuonna 2002 saimme hoidettavaksemme lisäksi heidän varastologistiikan kokonaisuuden, Airaksinen toteaa.
Refresco Finlandin toiminta kasvoi nousukauden myötä voimakkaasti 2000-luvun taitteessa, mikä näkyi myös Airaksisen vastuulla olevan kokonaisuuden kehittämistarpeina. Entinen konekanta kävi nopeasti riittämättömäksi.
– Refresco Finlandin varastoilla kävi kova kuhina, ja me tarvitsimme hommien hoitamiseen enemmän trukkeja. Yhteistyömme Sigma Trukkien kanssa alkoi kasvamaan siitä, Airaksinen sanoo.
Luja luottamus asiantuntemukseen ja palveluun
Airaksinen näkee pitkäaikaisen kumppanuuden tärkeänä vahvuutena kaikissa muutostilanteissa. Sen parhaita puolia hänen mielestään ovat varmuus palvelun ja yhteistyön toimivuudesta sekä luottamuksellisuus.
– Kun tarpeet muuttuvat, trukkipuoltakin on uudistettava. Heidän kanssaan voi istua saman pöydän ääreen ja miettiä, mihin suuntaan tekemistä on järkevää kehittää, Airaksinen kiittää.
Yritysten välinen yhteistyö on toiminut aina niin, että kuljetusliike määrittelee yksinkertaisesti käyttötarpeen, ja Sigma Trukit suunnittelee ja laskee siihen sopivan kokonaisuuden.
– He valitsevat meille oikeanlaiset trukit ja mitoittavat kaluston niin, että koneet eivät ole liian isot tai pienet. Arvostan heidän vahvaa asiantuntemustaan, Airaksinen painottaa.
Toimiva huolto pitää koneet aina liikkeessä
Sigma Trukit toimittaa kuljetusliikkeelle pääasiassa leasing-koneita, joihin kuuluu kattava huoltosopimus. Terminaalikoneet yritys hankkii omiksi, mutta myös niiden huolto hoituu Sigma Trukkien kautta. Airaksinen on erittäin tyytyväinen huollon toimivuuteen ja koneiden käyttövarmuuteen.
– Huolto toimii aivan hiton hyvin! Meille on nimetty oma kiertävä trukkihuoltaja, jolle soitamme suoraan tai laitamme viestiä. Hän tulee nopeasti tarkistamaan tilanteen. Määräaikaishuollot Sigma Trukit tekee automaattisesti, Airaksinen kertoo.
Airaksisen mukaan toimivan huoltopalvelun merkitystä ei voi riittävästi korostaa heidän toiminnassaan. Trukkihankintojen ja -huoltojen keskittämisen yhdelle toimijalle hän näkee tuottavan varmuutta ja tehokkuutta.
– Meillä ei ole varaa seisottaa koneita. Jos ongelmia tulee, saamme huoltomiehen heti siihen ja kone voi jatkaa töitä. Narinoita ei kuulu työntekijöiltä vehkeiden toimimattomuudesta. Hiljaisuus siltä suunnalta on paras todiste siitä, että kaikki on hyvin, Airaksinen nauraa.
– Kokonaisuutta ei saa mielestäni toimimaan, jos joka päivä tilaat eri toimittajan kautta huollon. Pitää olla lisäksi myös vahva luottamus toimittajaan. Sigma Trukeilla on meidän tiloihimme koodit ja avaimet. He käyvät huoltamassa koneet, kun on molempien työvirtaan sopiva hetki, Airaksinen toteaa.