Suomen Satamatekniikka kuunteli kuljettajia ja valitsi Hysterin koneet tyhjien konttien käsittelyyn
Kotkalainen Suomen Satamatekniikka Oy on Steveco-konsernin tytäryhtiö, joka omistaa emoyrityksensä satamaoperointikoneet sekä huolehtii niiden hallinnoinnista ja kunnossapidosta. Kuljettajien mielipiteet olivat ratkaisevassa roolissa, kun yritys valitsi tyhjien konttien käsittelyyn Hysterin koneet.
Kaikkiaan lähes 800 henkilöä työllistävä Steveco-konserni on yksi isoimmista Suomessa toimivista satamaoperaattoreista, ja konttioperoinnissa se pitää hallussaan Suomen suurimman toimijan tittelia. Käytössä olevaa kalustoa Suomen Satamatekniikalla on hallinnoitavana noin 300 konetta, joista enemmistö on vuokralla Stevecon omissa tuotantoyksiköissä sekä toisella tytäryhtiöllä, Saimaa Terminalsilla.
– Teemme isot hankintapäätökset aina kilpailutuksen kautta. Ne ovat monen asian puntaroinnin summa, mutta kyllä me kuunnellaan paljon kuljettajia. He ajavat koneilla jopa yli 5000 tuntia vuodessa, joten niillä täytyy olla mukava tehdä töitä, Suomen Satamatekniikalla kumipyöräkalustosta vastaavana työnjohtajana työskentelevä Antti Sipola painottaa.
Sipola toteaa teknisten ratkaisujen olevan melko samanlaisia eri valmistajilla, koska ne käyttävät osin samoja komponentteja, kuten vaihteistoja, moottoreita ja akselistoja. Runkorakenneratkaisut ja mastot voivat kuitenkin olla hyvinkin erilaisia, mikä vaikuttaa koneiden käytettävyyteen. Hysterin tyhjien konttien käsittelijöiden yhdeksi tärkeimmäksi ominaisuudeksi hän nostaa erinomaisen näkyvyyden.
– Näkyvyys on hirveän tärkeä asia työkoneessa jo pelkästään turvallisuuden kannalta. Kontteja jopa kahdeksankerroksisista torneista siirrellessä täytyy nähdä hyvin työkohteeseen ja muutenkin ympärille.
– Hysterin sivulifteissä on erinomainen näkyvyys, millä oli iso painoarvo hankintapäätöstä tehdessämme. Hystereiden rakenne on sellainen, että niistä näkee hyvin ulos, ja kuskien mielestä se on muutenkin mukava ajaa. Kone menee pehmeästi ja tärisemättä konttienkin kanssa.
Käytetyillä koneilla tuntumaa ennen uusien hankintaa
Hysterin sivuliftien hankinta tuli yhtiölle ajankohtaiseksi vuonna 2018, kun Steveco päätti ottaa Vuosaaren satamassa itse hoitoonsa tyhjien konttien depot-toiminnan. Suomen Satamatekniikka hankki ensimmäiset Hysterin tyhjien konttien käsittelijät käytettyinä Belgiasta Sigma Trukkeihin sittemmin yhtiöitetyn Kesliftin avustuksella.
Merkiksi Hyster valikoitui kuljettajien aikaisempien kokemusten ja koneiden kohtuullisen hintatason sekä hyvän käytettävyyden ja kestävyyden perusteella. Koneiden osoittauduttua käytössä maineensa veroisiksi, Suomen Satamatekniikka osti ensimmäisen uuden sivuliftin Hystereiden jälleenmyynnistä tuolloin vastanneelta Kesliftiltä. Seuraavien koneiden hankinta tuli ajankohtaiseksi jo kesällä 2020, kun tyhjien konttien käsittely alkoi omana toimintana myös Kotkassa.
– Hankimme Kotkan Mussaloonkin ensialkuun käytettyjä koneita, kunnes vuodenvaihteessa 2021 täydensimme sivulift-kantaamme viidellä uudella Hysterillä. Uudet ovat hinnoiltaan kilpailukykyisiä, ja takuut ovat hyvät. Kaksi vuotta tai 4000 ajotuntia voimassaoloa on aika positiivinen asia.
Hysterin jälkimarkkinointi vahvistunut
Hysterin jälkimarkkinointi on Sipolan kokemuksen mukaan kehittynyt merkittävästi Sigma Trukkien ostettua Kesliftin keväällä 2021.
– Jälkimarkkinoinnilla on ratkaiseva rooli meille toiminnan sujuvuuden kannalta. Siihen on mielestäni tullut nyt selkeä parannus, mitä tapahtuu koneiden käyttöönoton jälkeen. Sigma Trukeilla on enemmän teknisen puolen porukkaa ja asiat hoituvat nopeammin.
Suomen Satamatekniikalla on Kotkan Hietasessa sekä Mussalossa omat korjaamot, ja Vuosaaressa sopimushuoltaja korjaa koneet huoltosopimuspohjalta.
Sipola kertoo heidän kunnossapitopuolen alihankkijoiden toimivan nyt Sigma Trukkien kanssa suoraan, mikä on selkeyttänyt toimintaa takuu- ja varaosa-asioissa.
– Sigma Trukkien mukaantulon jälkeen tekeminen on tullut suoraviivaisemmaksi ja sitä kautta myös koneiden kuntoon saaminen on nopeutunut. He solmivat esimerkiksi Mussalon satamassa suoran yhteistyön kunnossapitoa tekevän paikallisen toimijan kanssa, ja näin meidän takuuhuollot hoituvat mutkattomasti.
– Tuntuu, että aika monella kone- ja laitevalmistajalla jälkimarkkinointi huononee vuosi vuodelta. On positiivista nähdä, että Sigma Trukeilla panostetaan tähän.