Tervetuloa uudistuneeseen Sigman maailmaan!
Tervetuloa tutustumaan uudistetulle nettisivullemme!
Sigma trukkien 15 vuotis- juhlavuosi on takanapäin, ja olipahan vuosi! Vuosi sisälsi kovia tavoitteita ja paikoin hyvin korkealle asetettuja haamurajoja. Yhdessä henkilökuntamme kanssa saavutimme sen mitä rohkeasti vuosia sitten lähdimme tavoittelemaan. Voin silti paljastaa, että asetetut tavoitteet tuntuivat aikanaan ihan mahdottomilta ja uskoa koeteltiin matkalla useamman kerran, mutta olemalla rohkea ja uskomalla omaan laadukkaaseen tekemiseen, niin mahdottomaltakin tuntuneet muuttuivat mahdollisiksi ja lopulta tavoitteista tuli todellisuutta.
Peruutuspeiliin ei sovi jäädä liian pitkäksi aikaa, vaan nyt on aika suunnata katse eteenpäin kohti uusia asetettuja tavoitteita ja uudistua!
Enemmän kuin pelkkä kasvojen kohotus
Olemme tuotteinemme teknisen kehityksen kärkijoukoissa, jossa meidän ammattilaistemme joukko hallitsee teknisimmätkin asiat. Kuten edellisessä blogi- kirjoituksessani painotin, niin meille on ollut aina tärkeimpänä ihminen. Tällä linjalla me haluamme ehdottomasti jatkaa ja korostaa sitä tulevaisuudessa vielä entisestään.
Tavoitteenamme on olla ihmisläheinen ja pehmeiden arvojen kautta toimiva toimija. Tämä tarkoittaa sitä, että haluamme että meidät koettaisiin olevan mutkattomin ja inhimillisin toimija, joka ymmärtää ensin ihmistä ja sitten vasta tekniikkaa.
Tuomme nyt kaiken kansan nähtäville täysin uudistetun brändimme, jossa kaikkein tärkeimpänä toimintaa ohjaavana arvonamme on ihmisen tasolla oleminen. Uudistetussa ilmeessämme esiintyy entistä enemmän meitä Sigmalaisia sekä asiakkaitamme ihmisläheisesti kuvattuina aidoissa työympäristöissään, uusi ilmeemme on rohkeasti erilainen sekä omannäköinen.
On hyvä tiedostaa, että jokaista tekoamme vastaanottaa aito tunteva ihminen, jossa tavoitteenamme on välittää tunnetta tilanteesta, jossa meidät koetaan helpoksi, avoimeksi sekä inhimilliseksi kumppaniksi, joka pitää myös asiakkaan puolta. Toivomme lisäävämme markkinoille uudenlaista ajattelutapaa tähän hiukan vanhanaikaiseen tapaan ajatella konekauppaa ja kunnossapitoa.
Kasvojen kohotukseen on liittynyt kuluvana vuotena niin brändiuudista kuin nyt myös uuteen ilmeeseen pohjautuva verkkosivu- uudistus. Uudistuneen Sigma Trukit Oy:n kasvot ovat nyt julki ja näkyvillä. Syvä kumarrus kaikille ja kiitos kuluvasta, NYT uuden ilmeen tuomalla sykkeellä kohti tulevaa! Nimittäin tavoitteita ja unelmiahan meillä riittää 😊
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan Sigman maailmaan ja sankareihin uudistetuilla nettisivuillamme!
Toivottaen,