Toimarin blogi: Kriisistä kriisiin, mutta komein askelin
Jälleen yksi tilikausi on saatu sinetöityä, ja on aika pysähtyä purkamaan mennyttä vuotta. Keskellä maailman myllerrystä, Sigma Trukit ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan jatkuva ja suunnitelmallinen kehittyminen on ollut jälleen toiminnan keskiössä.
Vuosi 2021 käynnistyi Keslift Oy:n osakekannan ostolla ja myyntiorganisaation uudelleenjärjestelyllä. Melko nopeasti transaktion jälkeen liiketoiminnot sulautettiin emoyhtiöön ja lopullinen sulautuminen saatiin päätökseen marraskuun lopussa.
Hyster-edustuksen myötä tarvitsimme kaksi myyntiputkea, minkä seurauksena Antti Mäkinen sai Heavy-liiketoiminnan johtaakseen, jonka tuotteita ovat Hyster, Terberg ja Kinglifter. Sigma Heavyn asiakaskunta koostuu nimensä mukaan pääosin raskasta kalustoa tarvitsevien toimialojen toimijoista.
Vesa Toivanen jatkaa Trukit-liiketoiminnan vetäjänä, jonka tuotteita ovat Yale ja Hubtex. Molempia, niin Trukit kuin Heavy -myyntiputkia, tukee yksi ja sama Service-liiketoiminta, josta vetovastuun kantaa Tuomas Turkki. Tällä strategisesti merkittävällä liikkeellä, Sigma Trukit varmisti kasvun vuodelle 2021, sekä loi pohjaa tulevien vuosien suunnitelmalliselle kasvulle.
Todettakoon myös, että mistään yleisestä päämiehen käytännöstä ei ole kyse, sillä Sigma Trukit Oy on tällä hetkellä ainoa yritys Euroopan Unionissa, joka vastaa yksinoikeudella Hyster-Yale Groupin molemmista tuotteista. Kyseisestä bisnesmallista käytetään nimitystä Dual-Brand.
Myös infraan investointiin merkittävästi. Pääkonttorimme, joka toimii myös pääkorjaamonamme, muutti uusiin toimitiloihin joulukuun lopussa. Uudet tilat ovat Sigma Trukkien omat, ja meidän liiketoimintaamme varten rakennetut. Sen ansiosta toimintamme on entistä suoraviivaisempaa, joka tuo lisää tehokkuutta ja lisäksi mahdollistaa tulevaisuuden kasvun.
Uudet tilat nousivat niin ikään Keravalle (Koivunoksa 21) Lehto Tilat Oy:n toimiessa KVR-urakoitsijana. Myös Tampereella ja Jyväskylässä tapahtui korjaamoiden muutot tilikauden 2021 aikana. Eikä tämäkään vuosi ole alkanut peukaloita pyöritellen, vaan uusin korjaamomme aloittaa toimintansa Turussa toukokuun alussa.
Haastavat ovat ajat, mutta katse täytyy jatkuvasti olla myös tulevaisuudessa. Jos vuosi 2020 oli konetuotannon osalta haastavaa työvoiman riittävyyden suhteen, niin 2021 oli vastaavasti haastava komponenttien saatavuuden saralla. Tämä vuosi on alkanut sen sijaan energian ja raaka-aineiden hintojen nousulla. Eli kolmatta vuotta painitaan pitkittyneiden toimitusaikojen sekä jo ikuisilta tuntuvien hinnankorotuspaineiden kanssa.
Myös Servicen puolella palvelutasomme ja kannattavuutemme on ollut jatkuvalla koetuksella karanteenien ja itse sairastumisten johdosta. Kysymys tällä hetkellä ei ole siitä mihin ”trukkitaloon” haasteet eivät kohdistuisi, vaan siitä, kuka hoitaa vallitsevan tilanteen parhaiten.
Suuri kiitos teille arvoisat asiakkaamme ymmärryksestä ja kärsivällisyydestä. Ymmärrämme hyvin, että teillä on samanlaisia haasteita oman liiketoimintanne ympärillä. Me Sigma Trukeilla olemme tehneet sen minkä osaamme ja jaksamme, ja hetkittäin vähän enemmänkin. Tästä haluan kiittää koko henkilöstöämme sekä yhteistyökumppaneitamme. Jos ja kun tilanne normalisoituu, uskon, että Sigma Trukit selvisi näistäkin haastavista vuosista voittajana.
Ja kyllähän tässä hetkessä, oma jo valmiiksi koronan ryvettämä mieli, pistää väkisinkin uutisia seuratessa miettimään; kuinka paljon pahuutta mahtuukaan maapallolle, ja kuinka voimattomaksi sitä itsensä sen edessä tuntee. Suuret sympatiat siis Ukrainaan, ja muistetaan, että myös Suomessa joukossamme elää edelleen saman kokeneita. Koitetaan muistaa, että hyvä voittaa kuitenkin aina pahan.
Mennään yhdessä eteenpäin, tuleepa nurkan takaa vastaan mitä vaan. Muistetaan kaiken keskellä nauttia myös hyvästä – lähimmäisistä ja asioista, jotka tekevät meidät onnelliseksi.
– Jani Murtolehto, toimitusjohtaja